Tervetuloa pöytälaatikkoon

Täältä löydät tarinoita, jotka nostin päivänvaloon haudottuani niitä muutamia vuosia. Jotkut ovat näitä lukeneetkin, mutta ehkä ne tavoittavat kuitenkin uusiakin lukijoita.

Kaikki tarinat ovat omasta päästä ja saattavat sisältää tuttuja paikkoja, mutta muokattuina kirjailijan tarinankertomisen tarpeen mukaan.

Välipäivätarina

Vanha välipäivätarina, joka oli joskus Paimentolassa (jos muistan oikein). Ajattelin, että ehkä joku haluaa lukaista sen iltansa ratoksi.

Välipäivätarina

Marianne nautti auringon lämmöstä ja kevyestä tuulesta, joka hiveli hänen ruskettuneita jäseniään hänen tarkastellessaan miestä pokkarinsa reunan yli. Mies oli vaalea ja muistutti olemukseltaan muuatta Bond-näyttelijää seistessään altaan reunalla valmiina hyppäämään veteen. Yllättäen mies käänsi päänsä ja katsoi suoraan Marianneen, joka oli luottanut olevansa turvassa peililasiensa, hellehattunsa ja pokkarinsa suojissa. Mies hymyili Mariannelle ja pulahti veteen naisen jäädessä katsomaan hänen jälkeensä hämmentyneenä.

Mies nousi vedestä, otti allasbaarin vierestä pari pyyhettä ja tuli istumaan Mariannen vieressä olevaan aurinkotuoliin, vaikka tilaa olisi ollut muuallakin. Marianne seurasi miehen lähestymistä sivusilmällä koettaen jatkaa lukemistaan. Onneksi pokkari ei ollut kovin vaativa juoneltaan, joten hän pystyi hyvin ihailemaan miestä samalla.

"Hei, tässä on ilmeisesti vapaata", mies totesi Mariannen hämmästykseksi selvällä suomenkielellä.  Marianne nyökkäsi laskien kirjan syliinsä ja mies hymyili hänelle istuutuen levittämänsä pyyhkeen päälle.

"Minä olen Nikolas. Nikolas Bock", mies sanoi iloisesti ojentaen kätensä pienen pöydän ylitse ja Marianne huomasi vastaavansa miehen hymyyn ja sanovansa "Marianne Ojala". Vasta hetken päästä hän tajusi irrottaa kätensä miehen otteesta, tosin ei tämäkään ollut päästänyt aiemmin irti Mariannen kädestä. Kumpikin naurahti hieman hämmentyneenä ja käänsi katseensa takaisin altaalle, jossa nuoripari juuri suuteli ja pikkulapset mekastivat leluineen.

"Miten sinä tiesit, että minä olen suomalainen?", Marianne kysyi hetken kuluttua Nikolakselta. Mies katsoi vaaleaa naista hieman huvittuneena.

"Sinun kassisi on Marimekkoa", hän sanoi siniset silmät säkenöiden pidätetystä hymystä ja naista nolotti. Vastaus oli yksinkertaisuudessaan vastaansanomaton.

"Niinpä, totta", hän lopulta naurahti. "Olinpa minä höpsö, kun kuvittelin sinulla oleva jotain erityisiä kykyjä tunnistaa eri kansalaisuuksia."

Nikolas katsoi naista tarkasti, hän oli itseasiassa jo tullessaan altaalle lajitellut siellä olevat ihmiset näiden kansalaisuuksien mukaan perhekunnittain. Siihen hänet oli koulutettu jo ajat sitten ja lisäksi hänen apulaisensa olivat tarkistaneet kaikkien hotellivieraiden taustat. Tosin tähän naiseen hän oli halunnut tutustua jo kauan.

"Se kyllä kuuluu osana työhöni, mutta nyt olen lomalla. Silti joskus pahat tavat jäävät päälle", hän sanoi Mariannelle rauhoittavasti ja nainen hymyili hänelle lämpimästi.

"Haluatko juoda jotain?", hän kysyi naiselta huomatessaan yhden allasbaarin tarjoilijapojista kiertelemässä allasalueella.

"Kiitos, mielelläni. Ottaisin lasillisen Spriteä", Marjaana vastasi ja Nikolas viittasi tarjoilijalle. Nuori mies saapui nopeasti, sillä herra Bock oli tunnettu hyvistä tipeistä. Pian juomat saapuivatkin huurteisissa laseissa, Mariannen sprite ja Nikolaksen kiinalainen olut.

"Joululomalle", Nikolas nosti olutpulloaan ja Marianne lasiaan, he kilistivät niitä kevyesti ja nauttivat ensimmäisen siemauksen kylmää juomaa. Marianne huokaisi tyytyväisenä ja Nikolasta huvitti. Tämän naisen toiveet olivat yleensä pieniä ja järkeviä, hän oli huomannut.

"Sinäkin olet siis joulomalla?", Marianne kysyi ja mies nyökkäsi. "Olin aaton ja joulupäivän aamun töissä, kuten aina", hän tarkasteli pullon etikettiä naisen katsoessa häntä yllättyneenä. Mikä työ vaatisi moiset työajat, hän pohti. Kyllähän palomiehillä ja poliiseilla oli kai jonkinlaista kiertoa vuosittain vuoroissa, ainakin niin hän oli käsittänyt veljensä töistä.

"Mitä sinä teet? Kuulostaa varsin vaativalta työltä", Marianne sanoi siristäen vihreitä silmiään mietteliäänä.

"Et uskoisi, jos kertoisin", Nikolas naurahti katkerasti ja Marianne kohotti kulmiaan yllättyneenä. "Ei kukaan koskaan usko."

"Kokeile?", Marianne ehdotti myötätuntoisena. Häntä alkoi kiinnostaa miehen työ. Mitä ihmettä tämä mahtoi tehdä?

"No hyvä on. Minä olen joulupukki", Nikolas huokaisi olutpullolleen. Joskus hän oli yrittänyt selittää työtään jotenkin kaunistellummin, mutta nyt hän halusi nähdä naisen reaktion.

"Ah, siis jossain ostoskeskuksessako?", nainen kysyi, kuten hän oli odottanutkin. Nikolas veti kädellä hiustensa läpi ja puri huultaan.

"Ei. Minä olen se aito punanuttu", Nikolas lopulta ähkäisi. Marianne katsoi häntä hetken varmana siitä, että mies piti häntä pilkkanaan. Kuitenkin mies näytti aivan yhtä täysjärkiseltä kuin aiemminkin ja lisäksi jotenkin epätoivoiselta ja naista alkoi kiinnostaa. Voisiko tämä todella olla joulupukki, se vanha valkopartainen ukki, joksi hänet aina kuvattiin?

"Miten sinä sitten olet noin nuori? Tai siis et sellainen vanha setä", Marianne lopulta tokaisi hämmentyneenä. Nikolas naurahti, nainen oli juuri sellainen kuin hän oli arvellutkin.

"Tietyn iän jälkeen en enää vanhene. Oikeastihan minä olen ollut aina olemassa, mutta minä tavallaan uusiudun aina silloin tällöin. Voisi sanoa, että olin oma isoisäni", hän selitti ja nainen naurahti.

"Kuulostaa mielenkiintoiselta. Joku vanhuustutkija varmasti maksaisi paljon päästäkseen tutkimaan sinun perimääsi", Marianne selitti huvittuneisuuttaan. Pian hänen mieleensä kuitenkin tuli uusi ajatus. "Minä olen aina pohtinut, mitä sinä teet muulloin? Eihän sinun koko aikasi voi kulua joulutouhuissa ja kai tontutkin jotain tekevät?"

"Nykyään tosiaan joulu vie vähemmän aikaa, kuin vaikkapa viisikymmentä vuotta sitten, joten ehdin sekaantua enemmän koko maailman asioihin", mies selitti.

"Mikä tarkoittaa mitä?", nainen kysyi hieman ymmällään. Mies katsoi häntä vakavasti ja mietti, mitä sanoisi. Totuuden kyllä, mutta siinäkin olisi riskinsä.

"Minä autan eri maiden tiedustelupalveluja", hän lopulta sanoi ja jatkoi "Eräs parhaista ystävistäni oli kirjailija, joka kirjoitti muutaman kirjan Bond-nimisestä tyypistä. Hahmo perustuu minuun." Marianne katsoi miestä epäluuloisena, oliko tämä kuullut hänen ajatuksensa Bondista?

"Pitäisikö minun uskoa tuo?", Marianne kysyi ja katsoi miestä viileästi.

"Minä en tiedä, uskotko sen, mutta sinä uskot minuun. Siksi minä uskalsin tulla juttelemaan sinulle", Nikolas selitti melkein epätoivoisena. Hän oli aloittanut liian isosti ja menettäisi naisen nyt, juuri kun hän oli ajatellut saaneensa tämän kiinnostumaan.

"Sinä tiedät, että minä uskon joulupukkiin?", nainen räpytteli silmiään. Hän oli kauan sitten oppinut, ettei hänen kannattanut puhua tietyistä asioista ääneen. Siitä sai vain kummallisia katseita ja kuiskattuja huomautuksia osakseen. Hullunleiman otsaansa.

"Tietysti. Se on ollut tosi iso asia minulle", Nikolas tunnusti. Mariannea alkoi itkettää. Että hänen hassu fiksaationsa oli sittenkin tärkeä asia, se oli melkein käsittämätöntä.

"Minulla ei ollut aavistustakaan..", Marianne henkäisi. Nikolas ojensi kätensä naiselle heidän välissään olevan pienen pöydän ylitse ja nainen tarttui siihen omalla pienellä kädellään. Kosketus rauhoitti kumpaakin ja he hymyilivät toisilleen helpottuneina.

"Tulisitko illalla syömään kanssani?", Nikolas kysyi ujosti Mariannelta, joka nyökkäsi.

Seuraavat päivät he viettivät yhdessä aamiaisesta hyvänyönsuudelmiin. Marianne päätteli, että Nikolaksella oli ollut muutama vuosisata tai -tuhat aikaa harjoitella, sillä mies vei häneltä jalat alta. Marianne koetti olla miettimättä, oliko mies ehkä yhtä ihana sängyssä, sillä muuten hän ei nukkuisi silmäntäyttä. Nikolas puolestaan tajusi, miten yksinäinen oli ollut. Vaikka hänellä oli apulaisia tuhatmäärin,ei se silti ollut sama kuin rakastettu. Joku joka piti sinusta ihan vain sinun itsesi vuoksi. Toki tontut pitivät hänestä ja hän heistä, mutta ei hän halunnut rakastella tonttua. Se olisi ollut jokseenkin omituista, hän ajatteli lievästi puistatellen. Tontut, vaikka näyttivätkin jokseenkin ihmismäisiltä, eivät olleet mitenkään ihmisensukuisia olentoja vaan ennemminkin muistuttivat keijuja ja keijujen kanssa ei ollut hyvä ruveta liian läheisiin suhteisiin.

Viidentenä iltana, joka oli sattumalta uudenvuoden aatto, he olivat olleet illallisella japanilaisessa ravintolassa, jossa oli erinomainen ruoka ja kävelivät nyt hiljalleen rantakatua pitkin kylläisinä nauttien toistensa seurasta samalla katsellen ilotulituksen taivaalle luovia hohtavia kukkia.

"Marianne, olen nauttinut seurastasi kovasti", Nikolas sanoi suudellen naisen sormenpäitä heidän pysähtyessään tämän huoneen ovelle. Marianne nojautui oveaan vasten ja huokaisi, hän ei muistanut olleensa koskaan yhtä onnellinen.

"Ajattelin.. haluaisitko tulla huoneeseeni hetkeksi?", Marianne kysyi ja Nikolas katsoi häntä vakavana.

"Tiedätkö sinä, mitä kysyt?", mies kysyi hitaasti ja Mariannesta tuntui, että hänen sisuksensa sulivat. Miehen silmien pohjalla paloi tuli, joka lupasi sulattaa naisen luutkin kuumuudellaan. Marianne nielaisi ja nyökkäsi, mies kumarsi päänsä ja suuteli häntä. Nainen avasi huoneensa oven kädessään olevalla avainkortilla ja he melkein kaatuivat ovesta sisälle.

"Marianne.. jos me jatkamme, sinä olet sidottu minuun. Ymmärrätkö?", Nikolas kuiskasi katsoen naista vakavana syvälle silmiin. Nainen nyökkäsi, vaikkei ollut aivan varma siitä, mitä mies tarkoitti.

"Minä.. minä olen rakastunut sinuun", hän tunnusti miehelle, joka näytti ensin ilahtuvan ja sitten huolestuvan. "Minä olen valmis mihin tahansa sinun kanssasi", nainen jatkoi.

"Sinä.. sinusta tulisi joulumuori. Olisitko valmis siihen? Elämään melkein ikuisesti, samalla tavoin kuin minä", mies selitti ja Marianne tunsi ilon virtaavan lävitseen. Ikuisuus tämän miehen rinnalla, mikään ei voisi olla parempaa, hän ajatteli ja veti miehen kiinni itseensä.

"Voi Nikolas, se olisi kaikkien toiveitteni täyttymys", hän henkäisi ja mies tiesi valinneensa oikein. Tätä naista hän oli odottanut kauan.